mindfreak

Alku kesä oli pitkä ja seesteinen mokien suhteen, kunnes taas räjähti. Miten voi toinen luulla että kaikkea voi tehdä rajattomasti, ilman seuraamuksia.

Kevät etenee reilua vauhtia, leskenlehdetkin ovat jo kukkineet muutaman päivän.

Kuinka epätoivoiseksi toinen voin heittäytyä. Ensin haukutaan toinen kivien ja kantojen alle, sen jälkeen aletaan tunnustamaan suurinta rakkautta. Kerjäämisen jalo taito on otettu käyttöön, tosin kun se ei tehoa, voi sitten alkaa taas rähjätä ja haukkua. Milloin toinen on psykiatrisen pakkohoidon tarpeessa? Missä menee se raja? Toisella kun tuntuu kaksi viikkoa vierähtäneen ettei edes muista tapahtuneita. Omasta mielestään käyttäytynyt hienosti, toiset taas toista mieltä. Asiat sujuvat riidatta niin kauan ku menevät tiettyä toista miellyttävää kaavaa mutta kun kaavaan tulee muutos niin muuttuu äänensävy ja korkeus.  Miksi tässä vaiheessa kun mitään ei enää saa tekemättömäksi, hoksaa ettei halua menettää perhettään.   

Millaisessa maailmassa toinen elää? Valehtelee niin että varmaan uskoo itsekin valheensa. Kertoo muille, että asiat ovat paremmin kuin todellisuudessa ovat. Kaikki muka on unohdettu ja anteeks annettu, ja elämä jatkuu entisellään. Niinhän sitä vois luulla. Mitään ei todellakaan ole anteeksi annettu eikä unohdettu. Jos toinen viettää kaiken vapaa-aikansa baarissa juoden itsensä änkyrä känniin tullakseen kotiin haastamaan riitaa niin ei todellakaan elämä jatku entisellään. Miten toisen saa uskomaan ettei yhteisen elämän jatkamiseen saman katon alla ole enää mahdollisuuksia. 

Toisen ei anneta nukkua öitään, vaan pitää milloin minkäkin syyn takia herättää. Tekemään leipää, tai antamaan kuppia kaapista, tai vaan herättää sammuttamaan valot. Aina pitäisi toimia kuskina oli kyseessä päivä tai yö. Eikö toisen kiusaaminen riitä jossain vaiheessa. Pitääkö toinen ajaa hulluuden partaalle? 

Elämässä on monia mahdollisuuksia, joskus enemmän ja joskus vähemmän, mutta mahdollisuuksia on valtavasti. On vain itsestä kiinni mitkä mahdollisuudet käyttää itselleen hyväksi. Jos on mahdollisuus elää ilman jatkuvaa riitaa ja kärhämää, miksi sitä ei käyttäisi hyväksi, jos on mahdollisuus nukkua yönsä hyvin ja herätä virkeänä, miksi sitä mahdollisuutta ei käytä. Itse olen tätä miettinyt omassa pienessä, ei niin sievässä päässäni siihen pisteeseen asti että höyry nousee korvista.

Jos pelaa korttinsa niin huonosti että parisuhde on kariutunut siihen pisteeseen että haetaan avioeroa, niin miksi pitää alkaa "kerjäämään" uusia mahdollisuuksia. Eiköhän niitä mahdollisuuksia ole avioliiton aikana jo annettu tuhansia ja taas tuhansia. Mikä saisi ihmisen muuttumaan näiden uusien mahdollisuuksien myötä, kun asiat eivät ole muuttuneet entisienkään mahdollisuuksien aikana? Miksi antaa turhia lupauksia, kun niitä ei ole aikomuskaan pitää. Kun aiemmassa lauseessa lupaa ja jatkolauseessa kumoaa aiemmin sanomansa.. poliitikon ainesta etten sanoisi.

Toinen on kerjääminen, aletaan ahdistella toista tekemään päätöksiä kerjäämällä. Sen jälkeen tulee uhkailu, jos et heti sano niin.... mitä?  Mitä sitten tapahtuu? Sen jälkeen palataan aneluun, jonka jälkeen alkaa uusinta kierros. Äänensävy ja taso riippuu päihtymystilasta. Mikäli toinen sanoo mielipiteensä asiasta antamatta vastausta aneluun, toinen suuttuu kun asia ei mennyt mahdollisesti haluamallaan tavalla. Asia jää siihen, jos asiasta ei puhuta sitä ei ole olemassa....Kun toinen on liiton aikana muuttunut niin paljon ettei tunnista enää samaksi ihmiseksi jonka kanssa on mennyt joskus naimisiin.

Tulee väistämättä mieleen, että toinen haluaa vaan pelata aikaa itselleen. Ei tule kuluja asumisesta, sähköstä saatikka mistään muustakaan. Tosin kyllä muistaa muistuttaa omista kuluistaan kun niitä on niin valtavan paljon, mitä kuluja? Jos toisen rahat on aina loppu ja toisella jää "ylimäärästä" niin ihmettelen vaan ja varmasti saan mahdollisuuden jatkaa ihmettelyäni. Tosin näkemyserojakin on, tämä on vain minun näkemykseni laskupinon takaa, mutta jos toiselta asiaa kysytään niiiiiiiin..... vastaus on aivan toisenlainen. Takaan sen!!!!

Perheen elättäminen MAKSAA, sen on varmasti jokainen perheellinen kukkarossan tuntenut. Mitä suuremmaksi lapset kasvavat sitä enemmän tulee kuluja. Joku voisi kommentoida että mitäs teit lapset, se on yksi elämän  mahdollisuus, kaikilla ei sitäkään ole valitettavasti. Lapsia ei mielestäni tehdä niitä saadaan jos on onnea. On paljon lapsettomia ihmisiä jotka haluaisivat lapsia mutta heille ei tätä mahdollisuutta ole suotu, se tekee surulliseksi.

Jenni Vartiaisen sanoja lainatakseni;

Lupaan lukea raamattun ja raitistuu
Jos saan aikaa se varmasti onnistuu
Muttei tänä yönä
Jäköön taakseni syntinen entinen
Pystyn muuttumaan vielä mä tiedän sen
Muttei tänä yönä
*

Ympärilleen kun katselee, näyttää että kaikkien elämä menee hienosti ja ihmiset ovat onnellisia. Mutta mitä on onnellisuus? Itse en ole ollut onnellinen pitkään aikaan tai no olenhan, olen onnellinen ihanista lapsistani, vanhemmista ja sisaruksista, niistä ystävistä jotka ovat olemassa, työpaikasta ja työkavereista. Meillä on katto pään päällä, kaapissa ruokaa ja puhtaat vaatteet. Onnellisuutta on erilaista. Voi kun joku edes halaisi minua...

Mutta millaista on olla onnellisesti parisuhteessa, olen kuullut että niitäkin on mutta ovatko he todella onnellisia vai sanovatko vaan? Jokaisella on omat kiermuransa parisuhteessa, toisella vähän suuremmat. Sanonta "ei suuret sanat suuta halo", pitää ihan paikkaansa. Jos toinen sanoo toista ja tekee toista, miten häntä voisi arvostaa ja kunnioittaa. Antaa vähän puheen aihetta kylälle, kuten itse asian kommentoi. Eiköhän kylillä ole jotakin muutakin puheen aihetta ku hänen töppäilynsä. Missä kohden muutten menee töppäilyn raja? Meidän "parisuhteessa" raja on ylittynyt jo kauan sitten. Anteeksi on turha  enää pyytää.

Oma elämä on hukassa, tunnen olevani totaalisen nöyryytetty ja nolattu. Kivireen vetäminen perässä on päättynyt ja uuden elämän alku häämöttää  jossain tuolla ojan toisella puolella, todella lähellä. Vielä kun saisi sen ojan yli harpattua, minun tuurilla ja lyhyillä jaloilla olen ojassa sitä ennen.

Olen henkisesti ja fyysisesti ihan lopussa. Itselle tunnustaminen että on epäonnistunut on kovan työn takana, mutta seki on jo tehty jokin aika sitten. Ilmeisesti olen sen verran läheisriippuvainen ihminen, että siedän jopa huonoa kohtelua, salaa toivoen että asia vielä muuttuisi paremmaksi. Mutta kun ei muutu!!!!!..... Parisuhteessa yksinäisyys on kamalinta mitä voi tuntea.

Viikonloppu kulkee taas työn merkeissä. Puoliso hurvittelee taas vihreämällä nurmikolla, yöksi kotiin ei vaivauduta, käydään vaan vaihtamassa aamu viideltä vaatteet ja vittuilemassa sekä tarkistamassa että vaimo on kotona, joka yrittää nukkua koska menee taas töihin seuraavana päivänä.  Toisaalta eipä minua enää kiinnosta missä menee, menkööt.

Uskon että jokaiselle on se oikea jossain, minun on vielä hakusessa näköjään jossakin piilossa.

Mustasukkaisuus on parisuhteen ehkä suurimpia peikkoja ja kompastuskiviä. On turhauttavaa lähteä yhtään mihinkään kun tietää toisen soittavan kymmenen minuutin välein tarkistaakseen "ihan" vaan kuulumisia. Ihan kuin ne olisi siinä ajassa johonkin muuttuneet. Olet sitten töissä, sekin pitää tarkistaa monta kertaa päivän aikana tai jos olet kaupassa, tarkistetaan ihan muuten vaan missä kaupassa olet  tai jos olet kylässä etkä vastaa heti puhelimeen, alkaa kyläpaikassa puhelin soida ja todetaan että jaahas, ei se vaimo taida siellä olla koska ei vastaa puhelimeen. Tai yöllä kun olaan "kavereiden" kanssa bilettämässä ja vaimo kotona, pitää vaan soittaa ja tarkistaa että onko se vaimo kotona. Soitetaan ja tarkistetaan kuinka kauan matka kestää ja jos meneekin jostain syystä kauemmin kun arvioit, alkaa tinkaaminen "mikä kesti, kun sanoit että kestää..."  Jos työvuorolistassa on työajan päättyminen ja meneekin vähän pitkäksi, miksi?????? Kutsunkin puhelinta itkuhälyttimeksi. 

Mikä ajaa puolison sairaalloiseen mustasukkaisuuteen ja vahtimiseen? Onko kyseessä (todennäköisesti) oma epärehellinen käytös parisuhteessa? Onko itse tehnyt jotain sellaista mistä pelkää jäävänsä kiinni, vai pelko siitä että toinenkin tekee kun olen itse käynyt vähän naapuriaitauksessa? Ruoho on virheämpää naapurin pellolla, eikä kakkua voi säästää ja syödä samaan aikaan. Oma heikkous ja epävarmuus ajaa epärehellisiin muka oikeutettuihin tekoihin joita sitten puolustellaan syyttämällä puolisoa. Tässä tilanteessa on turha tulla vannomaan rakkauttaan puolisolle, mä vaan vähän kokeilin kun sä.... ja taas syytetään puolisoa. Se että puoliso on mustasukkainen työlle, lapsille, muutamalle ystävälle(muuta ei enää elämässä ole) eli siis aivan kaikelle, niin mihin se johtaa? Avioeroon!!!! Sen jälkeen menkööt mihin haluaa, tehkööt mitä haluaa... tosin ei paljon enää kiinnosta muutenkaan toisen tekemiset, ei edes yöksi vaivaudu kotiin tulemaan. Onneksi, en olisikaan jaksanut tapella, kerrankin sain nukkua yöni rauhassa.

Kun kotiin meneminen ahdistaa, vedät pari kertaa henkeä ennen kuin avaat ulko-oven. Otat taskustasi suojakilven jonka asetat paikoilleen ettei toinen satuttaisi enempää, (en puhu ruumiillisesta väkivallasta jos joku sitä epäilee) loukkaisi sanoillaan. Toinen puolustelee ja KEHUU ja retostelee tekojaan, pitää niitä oikeutettuina sillä että en anna hellyyttä enkä arvosta enkä rakasta, en osoita välittäväni, miten voisin kaiken tämän jälkeen?

Riita pitää saada aikaiseksi vaikka tikusta. Sitten voi hyvällä omallatunnolla lähteä vaikka hmmm.. naapuriin tai "kavereille" jatkamaan ryyppäämistä tai muuten vaan pitää koko perhe hereillä ja häiritä naapureita. Tavarat on pakattu tuhanteen kertaan vielä tulee se viho viimeinen kerta kun ne pakataan ja se on aiiiiiiiiiiika lähellä.

Yleensä äärimmäisen mustasukkainen myös alistaa puolisoa, uhkailee, kiristää jne. Kyllä sitä vuosien saatossa itsetunto rapisee maton alle, katse kääntyy alaspäin ja hartiat menee lysyyn, hymy katoaa huulilta Mutta voimavaroja löytyy kyllä  ystävistä, ne ovat kullanarvoisia, heille siitä suuri kiitos että ovat olemassa!!! 

Ravintolassa ei voi jutella KENENKÄÄN kanssa, siksi en missään käykkään tai jos käyn hyvin, hyvin hyvin hyvin harvoin. Olen sosiaalinen ihminen, tykkään jutella ihmisten kanssa oli ne sitten miehiä tai naisia, ilman että siinä olisi mitään seksuaalista jännitettä välissä kumpaankaan sukupuoleen eli käsittääkseni siis olen hetero. Mutta jos vaan vahingossa joku miespuoleinen tulee juttua vääntämään, äärimäisen mustasukkainen puoliso ryntää paikalle "pelastamaan" vaimonsa, alkaa äristä ja uhkailla juttuseuraa joka katsoo hämmästyneenä toisen uhomista. Luullaan että kyseessä on iskeminen välillä tuntuu että voi kun joku tulisikin ja "iskisi" Saisi sitä kaipaamaansa hellyytä ja haleja vaikka edes hetken.  Mutta itse voi jutella naisten kanssa siinä ei ole mitään ihmeellistä, ja miehen tuntien kyse ei ole pelkästä jutustelusta vaan ihan suoraan flirtistä ja iskuyrityksestä, perusteltu joskus että on mukavaa tuntea kelpaavansa jollekin toisellekin. DAAAAA!!!!

Onhan mullakin baari puolillaan tuttuja, enkä ole edes kenenkään kanssa pelehtinyt ihan vaan muuten  tuttuja, istuskelenkin juomassa vettä tai kahvia ja jutustelemassa ihmisten kanssa toisin sanoen sosiaalista elämää, kotona ei ole ketään kenen kanssa jutella päivän kuulumisista ellei lapsia lasketa, mutta aikuisia. Vaikka ketään ei kiinnostaisikaan oikeasti toisen höpinät, se että kuunnellaan on jo jotain. Kotona istutaan tuppisuina toinen katsoo telkkaria ja toinen on tietokoneella ja sekös toista ärsyttää, niin paljon että kiskotaan johdot seinästä.

Sain muuten eilen kuulla kohtelevani miestäni huonosti, heräsi kysymys miten? Sitä ei minulle tarkennettu. Sitä voi jokainen pienessä päässään miettiä mitä tällä tarkoitettiin. Kohtelen häntä melkein samalla tavalla kuin hän kohtelee minua, sana melkein siksi että en ole ihan yhtä törkeä kuin hän, en läheskään yhtä törkeä. Aaa, nyt muistan hämärän tarkennuksen minkä kuulin ennen kuin auton ovi paiskattiin kiinni, kuulin mainittavan sanan raha!!

Mutta munarikasta pääsiäistä kaikille..... itse keskityn näihin foliolla käärittyihin suklaamuniin, muutakaan ei nyt ole tarjolla =D

Linnut laulaa ja aurinko paistaa. Kaduilla kulkee ihmisiä jokunen ja niitä tulee aina katseltua (joskus vähän arvosteltuakin tunnustan :) ). ihmeteltyä, mihin ketäkin menee tai mistä tulee. Välillä tuntuu että itsekin katselee omaa elämäänsä vieraan silmin, ihan kuin seisoisi vieressä, kuulumatta siihen itse ollenkaan.

Nyt keväällä tuntuu että kaikki herää eloon muukin kuin luonto, onnellisia ihmisiä kulkee käsi kädessä, helliä katseita ja hempeitä kosketuksia, isät ohjaa lapsiaan ja äidit työntävät kärryjä. Missä on mun elämä??? Kuka sen on vienyt, mihin se on kadonnut? Tunnustaako joku sen vieneensä, palauttakoot heti tarvitsen sitä vielä =) Mun sydän pakahtuu... haluan tuntea että minua rakastetaan ja antaa rakkautta, hellyyttä, suukkoja, haleja... ihan vaan köllötellä vieressä..

Kun parisuhteelta puuttuu pohja, voiko sellaista jatkaa? Jos puuttuu toisen kunnioitus, arvostus ja ennen kaikkea rakkaus ja välittäminen sekä se suurin luottamus. Sitä turtuu eikä enää välitä. Toisen sanojen merkitys muuttuu pelkäksi puheeksi. Teot ja puheet ovat eri kieltä. Kun ei ole enää mitään puhuttavaa. Ei parisuhdetta korjata rahalla vaan teoilla. Jos yrittää hyvittää tekemiään virheitä toiselle ostamalla jotain, on väärällä tiellä. Kun toisen kiinnostukset ovat aivan muualla. Kun vaan on niin paha olla ja tuntee itsensä hylätyksi ja yksinäiseksi. Kuinka monta kertaa olen haukkunut itseni typeräksi...Joskus toivoo että tulisi joku ja veisi pois.

Elämä on todellakin valintoja täynnä. Tässä "iässä" alkaa miettiä mitä on tullut tehtyä ja mitä vielä tekemättä. Olenko tehnyt oikeita valintoja (en vielä kovinkaan monta oikeaa, tiedän) mutta uskon että niiden aika vielä tulee. Lapset kasvavat liiankin nopeasti, luopumisen tuska on kamala. Lapsistaan yrittää pitää kiinni kaikin tavoin, tuntuiko äidiltä tältä kun me kasvettiin isoiksi. Sitä tarttuu lapsiinsa kuin hukkuva pelastusrenkaaseen jos ne ovat ainoa voima mikä pitää enää pystyssä.

Muistan kun saatoin ensimmäisen lapseni ekaluokalle kouluun, itku siitä tuli. Nyt jo miettii tulevaisuuttaan peruskoulun jälkeen, mihin se aika katosi??? Kohta on armeija ja oma elämä... sitä miettii millaisen pohjan on lapsilleen antanut, olenko ollut riittävän hyvä äiti...ja taas itketään.. =) . Toinenkin on jo yläkoulussa ja hakee paikkaansa elämässä joskus vähän kovasanaisestikin ja ovet paukkuen mutta vihoissa ei olla koskaan menty nukkumaan. Niinhän se on "älä anna auringon laskea vihasi ylle" tosin tätäkään ei aina ole tullut noudatettua joissakin asioissa.

Haaveilin pitkään "iltatähdestä" jos vielä yhden saisi elämän iloksi, sen ajatuksen olen vuosien myötä jo haudannut mutta silti sydämessäni siitä vielä haaveilen

Jos joskus pimeässä yksin seison
ja liekki sammunut jo kylmä on
en tiedä voiko sitä eloon saada kukaan toinen
- johanna kurkela-

Elämä on kummallinen asia. Se heittelee edes takaisin kysymättä haluaako sitä kukaan. Miksi se ei voisi kulkea suunnitellun kaavan mukaan juuri niin kuin on itse haaveillut ja mielessään rakentanut. Eikö se voisi edes vähän mennä niin kuin suunnitteli vaan kiertelee ja kaartelee vaikka mistä ja erehtyy vaikka mille poluille. Kevään kynnyksellä alkaa yleensä elämäremontti, vanhat ulos ja uutta tilalle. Voi kun se olisikin niin yksinkertaista, voisi vain viskata kaiken ovesta ulos. Hmm...

Tässä sitä yriteteään tehdä blogia, päässä on paljon ajatuksia elämästä ja kaikesta mahdollisesta. Josko sitä saisi jotain "paperille" joskus.